Muutamaankin kertaan olen kuullut islantilaisten – esimerkiksi puolisoni sukulaisten – matkivan suomen kieltä ja se kuulostaa jokseenkin kaksoiskonsonanttien tykitykseltä.
Jos nimesi siis on esimerkiksi Pekka Hakkarainen, osut islantilaisen Suomi-stereotypian sydämeen.
Islannissa heti ekaluokalta alkaa viikoittain toistuva oppiainekokonaisuus nimeltä ”listasmiðja”. Tämän voisi kääntää vapaasti taidepajaksi. Noilla tunneilla rotatoidaan muutama viikko kerrallaan kotitaloutta, käsitöitä, sirkusta, joogaa, näyttelemistä ja kuvataiteita. Hankehumppaa? Mene ja tiedä. Mielestäni on hauskaa ja hyödyllistä, että lapset oppivat esimerkiksi leipomista jo 6-vuotiaina. Lisäksi vaihtelu takaa, ettei jumitu vuodeksi inhokkiaineeseensa kuten paininjalka ompelulankasuttuun.
Muistatteko, kun koulussa piti valita valinnaisaine? Saksaa mainostettiin 90-luvulla tulevaisuuden hyödyllisenä EU-kielenä, jota puhuu peräti 80 miljoonaa potentiaalista virkamiestä. Saksaa jatkoinkin aina ylppäreihin asti, josta kirjoitin laudaturin. Puhunko saksaa? Leider nicht, mutta on siitä ollut hupia asiakaspalvelussa sekä islantia opiskellessa. Ylipäänsä kaksikielisyyden tai kielen oppimisen ajattelu hyöty edellä karahtaa kantoon. Kieli kun on tunneasia! Lapset oppivat kieltä, jos haluavat oppia.
Näin pääsi käymään, että reilu kuukausi on eloa Suomessa takana. Miltä nyt tuntuu? No, rehellinen vastaus on, että aika pöllämystyneeltä. Ehkä eniten konkreettisen Suomeen muuton j¨älkeen arkeen on vaikuttanut töiden alkaminen. Vielä täällä sumplitaan aikatauluja kuntoon ja punnitaan esimerkiksi, kannattaako tähän sirkukseen lisät¨ä lapsille harrastuksia. Aikaa on yhtä äkkiä paljon rajallisempi määrä kuin mitä Suomi-vuotta suunnitellessa kuvittelin. Jos siis kaavailet paluumuuttoa, kaikelle kannattaa varata enemmän aikaa.