Islannissa on viimein herätty sellaiseen tilastotodellisuuteen, että saaren populaatiosta 15.6% on ulkomaalaisia. Vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä nettomaahanmuutto on korkeampaa kuin koskaan aiemmin. Rohkeimmat ennakoivat, että Islantiin syntyisi pelkästään neljän seuraavan vuoden aikana 15000 uutta työpaikkaa, joita täyttämään tarvittaisiin entistä enemmän ulkomaalaisia.
Hipit! Nyt se on kesä virallisesti loppu Islannissakin ja peruskoulut alkoivat tänään kaikkialla täällä saarella. Toki kesän sijaan täällä on ollut semmoinen 10 asteen pintaan kohoava välikausikeli koko kesän, mutta kesäloma yhtä kaikki. Paluu arkeen koitti nyt siis meidänkin koulukkaille. Heillähän on ollut erikoispitkä loma, koska Suomessa koulut loppuivat aikaisemmin ja täällä vastaavasti alkavat myöhemmin elokuussa.
Kolmikymppiseksi Suomen käytännöllisellä moreenimaaperällä astioita helisemättömään kuivauskaappiin asetelleena, elo maanjäristysalueella tuntuu tietysti eksoottiselta. Talo tärisee muutaman sekunnin ajan ja kukkaruukkujen voi nähdä sheikkavan.
Voiton puolella sentään ollaan, kun nämä ulkosuomalaislapset ovat jo kokeilleet näin montaa suomalaista talvilajia. Ja nyt kylmän päivän päätteeksi nuorinkin pyytää päästä saunaan!
Monikulttuurisessa perhepedissä on joku aina vähän ulkona: Yksi melkein putoamassa, kun toinen levittäytyy mukavasti keskelle vuodetta X-asentoon. Kolmannella neljännen jalka suussa ja aamulla selkä kipeänä.
Jos itse on introvertti, ei omena kauas puusta putoa. Miten itse reagoisin, jos laitetaan vieraaseen maahan ja vieraskieliseen kouluun? Nykäsen sanoin: “Bon voyage -tunne” – olen kokenut tämän! Islannissa ystävyyssuhteiden solmimiseen on saattanut kulua jopa vuosia.
Islannissa alitajuinen taakka lasten hyvinvoinnista siirtyi solidaarisemmin koko suvun harteille. Sillä oli yllättävän suuri vaikutus itseen, ja mielelläni olisin jatkanut siellä tutussa kuplassa ja kuumissa altaissa lillumista vielä kauemmin.
Itse roikun ikuisessa laastarisuhteessani Suomeen: Kesäisin haaveilen, miten olisi kiva asua Suomessa, vaikka usein loman lopuksi jo herää kaipuu takaisin Islannin kotiin. Oma identiteetti ikään kuin taipuu (ei taitu). Lapsettomana sitä taas voisi rohkeammin suhata maiden väliä.
”Sinnehän sä voit laittaa ihan mitä vain”, ystäväni huudahti, kun juttelimme ohimennen blogistani. Siinähän se oikea juurisyy kirjoittamiselle onkin! Oma ääni. Itseilmaisu. Vapaus.
Ehkä olen alkanut kirjoittaa, koska ulkomailla asuessa, sitä on aina jotenkin sivussa – hiljaa?
Aurinkoinen syysiltapäivä. Haen lapsen iltap¨¨aiväkerhosta. Hän huutaa jo kaukaa ”äitiii! (eikä mamma) ja puhua pulputtaa suomeksi koko kävelymatkan kotiin. Pitkiä, polveilevia lauseita, välillä oikeita sanoja hakien. Ja tämä yhä useampana ja useampana iltapäivänä.