Hipit! Nyt se on kesä virallisesti loppu Islannissakin ja peruskoulut alkoivat tänään kaikkialla täällä saarella. Toki kesän sijaan täällä on ollut semmoinen 10 asteen pintaan kohoava välikausikeli koko kesän, mutta kesäloma yhtä kaikki. Paluu arkeen koitti nyt siis meidänkin koulukkaille. Heillähän on ollut erikoispitkä loma, koska Suomessa koulut loppuivat aikaisemmin ja täällä vastaavasti alkavat myöhemmin elokuussa.

Esikoinen lähti yläasteelle ja kuopus kolmannelle. Molemmat siis jättivät välistä yhden islantilaisen luokan, koska tekivät Suomessa ikänsä mukaisen luokan. En usko, että suuria aukkoja tietämykseen on jäänyt, vaan ainakin tuntui, että esikoinen käytti Suomessa esimerkiksi juuri niitä tietokoneohjelmia, jota nyt yläasteen avauspäivänä mainostettiin suureen ääneen opetuksen uudistajina.

Jotenkin sitä silti inhoaa näitä siirtymävaiheita ennen rutiinin rullaamista. Huomaan miettiväni, jättivätkö viime vuoden haasteet sellaisia jälkiä, että meidän perheen on vaikea kamppailla uusien muutosten kanssa. Resilienssin sijaan paniikkia? Jännittyneelle kuopukselle valoin uskoa, että Suomi-vuoden jälkeen paluu vanhaan kouluun on piece of cake. Esikoisen kohdalla hyppy yläasteelle on tietysti kenelle vaan kova juttu, mutta hei, lapsi meni viime vuonna rohkeasti uuteen, vieraskieliseen kouluun, joten rohkaisin, että eiköhän pahin ole jo koettu! Esikoisen kanssa naureskeltiin pari viikkoa sitten tätä Tigerin mainokseen pujahtanutta käännöskukkasta:

Reykjavikissa on taas islantilaiseen tapaan kaaos iltapäiväkerhojen ja päivähoitopaikkojen suhteen: Ei ole henkilökuntaa, eikä siis paikkoja lapsille. Kuopus pääsi alkajaisiksi vain yhdeksi päiväksi viikossa iltapäiväkerhoon, enempään ei ole resursseja. Tässä on jotain niin perin islantilaista – joka vuosi samanlainen tilanne, joka tulee aina vaan pahempana yllätyksenä. Kun se järjestely ei ole verissä, se ei ole verissä! Silti islantilaiset ottavat aika lungisti ja monilla isovanhemmat taitavat olla koulujen ensimmäiset viikot varamiehityksenä. Usein vain yhteiskunnan hoitoverkostojen pullonkaulat kasautuvat erityisesti ulkomaalaisten ja pienipalkkaisten perheellisten ongelmaksi – näillä kun ei välttämättä ole isovanhempien turvaverkkoja tai sellaisia töitä, joita saa tehdä etänä. Mutta yleistunnelma on silti islantilaiseen tyyliin tulevaisuudenuskoinen: Ehkä jo syys lokakuussa kaikki rullaa. (Paitsi noista päivähoitopaikkojen vajeesta taisi olla mielenosoituksiakin!)

Lomamoodi, milloin saavutan sinut taas?

Kolmen viikon kesälomani on enää muisto vaan. Olenkin vakavasti ryhtynyt miettimään, miten saisi elämän kokonaan muutettua niin, että sellainen vapauden tunne olisi vallitsevampi. Enkä puhu nyt mistään rahastosijoittamisesta, että voisi jäädä huomenna eläkkeelle. Tai kyllä kiitos, jos löydän mesenaatin. Jonkinlaista mutteria tässä olisi saatava päässä siirrettyä, että saisi aikaa raivattua itselle merkityksellisille jutuille.

Me emme tämän kesän lomalla tehneet mitään eksoottisia ulkomaanmatkoja, vaan karautimme islantilaissukulaisten kanssa telttaretkelle Länsivuonoille. Vaan sepä oli juuri parasta se!

”Vuoret ympärillä kuin miekkavalaan selät, valkoisia läikkiä täynnä. Kiemurtelevat tiet, pellot ja jyrkänteiden reunoilla ihmettelevät lampaat. Paalatut, muovitetut heinät kuin vaahtokarkit vihreällä ruoholla. Lasten jännitys. Tekee mieli avata ikkuna ja huutaa. Reykjavik, et saa minua kiinni!! Kolmen viikkoaaa, toimistominä on on niin passé ja jäljellä on enää ydinminä. Muutun runoilijaksi. Muutun metsänkeijuksi. Miten olin unohtanut että tätähän minun piti tehdä!”

Hipit, tuommoistakin huttua olin tuottanut muistikirjaan ennen palautumista jakkupukuun.

Mutta telttailua Länsivuonoilla suunnittelville voisin vinkata mainiosta Heydalurin leirintäalueesta, jossa maatilan alueella on leirintämahdollisuus, hotellihuoneita sekä lasten riemuksi vapaina vaeltavia koiria ja hevostalli ratsastusretkineen. Kohokohtana kasvihuoneen sisään tehty uima-allas, jossa oli köysi, jolla saattoi Tarzan tyyliin (en tunnusta!) liaanilla hypätä altaaseen. Olipa yhden varpaat amputoivan jäisen joenylitysmatkan päässä myös oikea kuuma lähde, jossa kävimme keskellä yötä.

Kyllä se on niin, että tuo Länsivuonojen retki ansaitsee vielä oman postauksen, mutta halusin raapustaa näin suht tuoreeltaan kesämuiston, kun en tiedä, milloin seuraavaksi ehtii kirjoittaa. Annetaan sillä välin kuvien (alla) puhua puolestaan.

Uuden telttamme kokoamisohjeet olivat muuten turkiksi, venäjäksi ja ukrainaksi! Tämä huomattiin, kun saavuttiin camping-alueelle yhdeltä yöllä.