Islannissa on viime viikkoina järissyt kunnolla ja eilen se sitten tapahtui – nimittäin tulivuori purkautui. Tästä onkin hyvä aloitella taas uutta elämää Islannissa Suomi-vuoden jälkeen. Mitä näitä täällä nyt on, maahisia, tulivuoria, maanjäristyksiä, you name it.

Tulivuorenpurkauksen innoittamana päätin minäkin avata sanaisen magmakuoreni ja pullauttaa blogiin ajatuksen polttelevaa laavavirtaa. Ehkä silloin tällöin pulpahtelen taas pinnalle ja kerron kuulumisia myös Islannista, semminkin jos itsekritiikki ei aseta siirtolohkaretta kraaterin suuaukolle. Vaan asiaan!

Kolmikymppiseksi Suomen käytännöllisellä moreenimaaperällä astioita helisemättömään kuivauskaappiin asetelleena, elo maanjäristysalueella tuntuu tietysti eksoottiselta. Talo tärisee muutaman sekunnin ajan ja kukkaruukkujen voi nähdä sheikkavan. Jossain syvällä kellarin alla tutisee. Mitään ei meillä Reykjavikin kodissa ole kuitenkaan tullut alas. Toisin on lähempänä purkauksen alkupistettä, esimerkiksi Grindavíkin kylässä on tavaraa pinottu uuteen uskoon.

Alla paikallisesta sanomalehdestä lainattu kuva ravintolasta Grindavíkistä, jossa tällä viikolla särkyi laseja järistyksen voimasta. Kuvan on ottanut Garðar Skarpheðinsson:

Järistykset eivät ainakaan vielä ole olleet Reykjavikissa sellaisia, että olisi tarvinnut juosta pöydän alle piiloon. Tai jos semmoinen heittäytyminen vilahtaa mielessä, on järistys yleensä jo ohi. Joitain sekunteja kestävää tutinaa seuraa usein muutama pienempi jälkijäristys.

Aika harvoin täällä pitkässä juoksussa järisee, joten mitään jokapäiväistä jännitysnäytelmää emme siis elä tyyliin tippuuko hylly tai avautuuko tiehen railo katua ylitettäessä.

Mutta onhan se kutkuttavaa herätä keskellä yötä siihen, että maa selvästi tutisee ja kovaa. Ymmärrän hyvin silti niitäkin, joitä järistely kuumottaa. Itsehän kärsin esim. korkeiden paikkojen toissijaisesta putoamisfobiasta (= pelkään että muut tippuu), johon verrattuna maanjäristyksen pelko on aika rationaalista.

Niin, onko muuten Islannissa varauduttu talonrakentamisessa maanjäristyksiin? No ainakin paikallisen YLE:n elikkäs RÚV:in haastattelema insinööri (juttu englanniksi) kertoo, että sekä vanhat ja uudet talot on rakennettu kestämään kuulkaas isompiakin järistyksiä. Lempikohtani tuossa artikkelissa on muuten runollinen ilmaus, että talot on rakennettu tanssimaan maan tahtiin.

Selfie tulivuorella

No olisiko nyt siis aika rynnätä selfien ottoon tulivuorelle?

Laitetaan jäitä sinne tulivuorihattuun. Tällä hetkellä alueelle meneminen on vielä vaarallista.

Kyse ei ole vaan arvaamattomista purkauksista tai lentelevistä kivenkokkareista. Tulivuoren kaasut voivat olla myrkyllisiä ja reitit vuorelle vaikeakulkuisia. Pelastusviranomaiset käsittääkseni tutkivat alustavasti turvallista reittiä, jonka voisi avata innokkaille turisteille ja paikallisille.

Vaan onhan sinne vuorelle jo rynnännyt sadoittain noita oman elämänsä McGyvereitä, jotka ovat lähteneet seikkailemaan viranomaisten varoituksista huolimatta. Loukkaantuneitakin on jo tämän jutun (englanniksi) perusteella toimitettu sairaalahoitoon. Purkausalueelle on semmoinen 17 km ei-aloittelijoille-vaellus ja se on hieman kauempana kuin viime vuonna posahtanut pyroklastinen pilvi. (Anteeksi, oli pakko!)

Viime kesän tulivuorireissu

Varmaa on, että vuorelle tulee tunkua, kunhan reitit tuosta vakiintuvat. Näin mekin teimme viime kesänä, kun viranomaiset laskivat turisteja purkausta pällistelemään. Siinä dronet vaan viuhuivat kraaterin yllä.

Kannattaa silti muistaa, että toisinaan sää voi olla oikullinen Islannissa ja esimerkiksi tuulten takia (myrkkykaasut) tie on suljettu. Itsekseen ei välttämättä kannata lähteä toikkaroimaan islantilaiseen luontoon, vaikka olisi kuinka hard-core eränkävijä. Viime kesänä turistia etsittiin pari päivää tulivuorialueelta, onneksi löytyi.

Meillehän aina reissatessa sattuu ja tapahtuu (muistathan skuuttiretken Kuusijärvelle) ja tuon tulivuorireissun aluksi – ällövaroitus – piilolinssi hajosi silmääni. Lohdutuksen sanana se oli pehmeä päivälinssi. No en sitä kumminkaan siinä lähtörytäkässä onnistunut onkimaan silmästä irti, joten savujen laaksoon oli terveellistä mennä verestävällä valkuaisella. Kun muut odottivat jo autossa, nappasin ensimmäiset käteen osuneet aurinkolasit: lasten markettilasit.

Siksi olen allaolevissa tulivuorikuvissa niin outo kuuma. Mitähän tänä vuonna keksitään?

Oletko itse päässyt todistamaan tulivuoren purkausta tahi maanjäristystä? Kerro kokemuksista!