Vaihtovuotemme alkupuolella kirjoitin analyysiä suomalaisen ja islantilaisen koulun eroista. Tänään pääsimme kurkistamaan lasten kouluihin, koska poikkeuksellisesti lauantai oli koulupäivä. Vanhemmatkin kutsuttiin koululle ensimmäistä kertaa sitten koronakurimuksen.

Tällaisena dinosauruksena tarinoin siinä koulumatkalla lapsille, että muinoin taisi lauantai olla lapsilla koulupäivä ja kouluakin käytiin kahdessa vuorossa. Mietittiin, olisiko mieluummin ollut aamu- vai iltavuorossa. (Myöhemmin tarkistin, etten puhunut läpiä päähäni ja lauantai oli vielä koulupäivä 1971 asti!). Yövuorostakin keskusteltiin, kun luennassa on ollut Yökoulu-kirjat, jossa zombieoppilaat käyvät öisin koulua.

Nyt on takana jo yli kahdeksan kuukautta koulua Suomessa, joten sehän on uuden reflektion paikka. Miten suomalaiskoulu vertautuu islantilaiseen? Saavatko ulkosuomalaislapset nyt kaiken hyödyn yhdestä maailman parhaista peruskouluista?

Matikka selkeämpää

Vitosluokkalaisen mielestä suomalaisessa koulussa oppii „jotenkin selkeemmin“ matematiikkaa. Tähän tietysti voisi olla monta syytä: parempi opettaja, paremmat opetusmetodit, parempi kirja tai  koko pitkän matikan aikana odottamani „valaistuminen”.

Luulen, että vastaus piilee siinä, että lapselle on sattunut paitsi hyvä opettaja, myös hyvät oppikirjat. Todennäköisesti opettajat saavat matematiikan opetusmetodeihin myös enemmän koulutusta. Matematiikan kirja kulkee kotiin joka päivä ja läksyjä tulee joka päivä. Tämä pitää vanhemmat kartalla (siis ne, joilla on resursseja auttaa), missä mennään. Itsekin on tässä oppinut uutta: Jakokulma on kuulkaa muinaisjäänne ja nyt isojen lukujen jakamista opetellaan uudella tekniikalla.

Verrattuna Islantiin, lapsi osaa nyt jo tekniikat kotiin tullessaan. Noin kärjistetysti.

En nyt väitä, että matikan opetus olisi retuperällä islannissa, mutta erot koulujen välillä voivat olla suuria. Lisäksi Islannissa matikankirjaa (tehtävävihkoa) säilytetään pitkälti koulussa. Vihko tulee lähinnä kotiin ennen kokeita, jolloin sitten yritetään opetella liian suuria kokonaisuuksia.

Ehkä Suomen teho-opetus voi johtua siitäkin, että tässä nyt ylhäältä päin prässätään huonontuneita matikan Pisa-tuloksia varten? En muista, oliko itselläni näin paljon matikkaa kouluaikoina, mutta vitosluokkalaisella matikkaa on neljänä päivänä viikossa ja läksyjä joka tunnilta.

Historia muutakin kuin kotimaan historiaa

Siinä missä viime vuonna lapsi pänttäsi Leifur Erikssonin viikinkireittejä syntymästä kuolemaan (armoa ulkomaalaisille vanhemmille!), on Suomessa opiskeltu mm. korkeakulttuureja ja Antiikin Kreikkaa. Lukuaineiden lähestymistapa tuntuu selvästi globaalimmalta kuin Islannissa, jossa keskiössä on oman maan historia ja maantieto. Molemmissa lähestymistavoissa on varmasti puolensa.

Silti huomaan olevani iloinen (lapsi ehkä ei), kun jälkikasvu osaa kuvailla vaikka Antiikin Kreikan teatteria tms. kansainvälisesti tunnettua, yleissivistävää aihetta.

Kirjoja on ja ne kulkevat kotiin

Olen havahtunut Suomessa siihen, että lapset kantavat kirjoja koulusta kotiin. Islannissa suurta osaa kirjoista säilytetään jostain syystä koulussa (ainakin meidän koulussa). Varsinkin korona-aikaan on ollut vaikea pysyä perillä, mitä edes opetetaan. Tästä olen kuullut valitusta muiltakin ulkomaisilta vanhemmilta.

Ehkä eniten silmäni ovat avautuneet sen suhteen, että Suomessahan on – herttileijaa – toimitetut kirjasarjat lähes joka aineeseen. Lapsena tuon tietysti otti annettuna. Maailman mittakaavassa on aikamoista, että lähes joka oppiaineelle on kustantamoissa oma oppikirjatoimitus ja uuttaa sarjaa pukkaa.

Islannissa ei ole välttämättä kaikissa aineissa edes kirjoja. Esimerkkinä englantia opeteltiin viime vuonna vain monisteiden avulla. (Tosin islantilaislapset puhuvat yleisesti ottaen hyvin englantia.)

Voihan kielioppi!

Tällä viikolla yritin selittää lapselle pluskvanperfektiä ja perfektiä. Noh, hassua kyllä, miten hän luontaisesti kuulee, miten lauseen kuuluisi mennä, mutta kielioppikäsitteet ovat hankalia, koska niitä ei suomen kielessä ole koskaan varsinaisesti tullut opeteltua.

Lapsi käy suomen kielen tunneilla natiiviluokan kanssa, mutta sai kouluvuoden alussa kyllä tukiopetusta S2-kielen muodossa.

Islannissa käsitykseni ja kokemukseni mukaan muunkieliset laitetaan vaan kylmiltään luokkiin. Suomessa, ainakin monissa kouluissa, on ihan koulun ja vanhempien allekirjoittamat suunnitelmat, miten opintojen kanssa edetään. Esimerkiksi kuopukselle on räätälöity ekaluokka, jossa pääpaino on suomen oppimisella. Islannissa vieraskieliset saattavat ”jäädä kiinni” islannin lukunopeustesteissä, josta heidät saatetaan ohjata mm. puheterapiaan. Toki islantilaiskouluissa on lukemisen tukiopetusta, mutta mielestäni ei varsinaisia islanti kakkoskielenä -ryhmiä.

Summa summarum

Esikoisen mielestä Suomessa on parempi opetus, mutta silti molemmat lapset kaipaavat tuttuihin kuvioihin Islantiin.

Meidän lapsille on ollut hankala sopeutua luokkiin, missä suurin osa on käynyt koko tarha- ja koulupolkunsa suomeksi. Vaikka kieltä hallitsisi mallikaasti, saattaa olla arempi sen käyttämiseen. Ujompi lapsi ei uskalla ilmaista itseään virheiden pelossa.

Molemmissa maissa koulumaailma tuntuu olevan pienoisessa kriisissä: Islannissa valitetaan, että opettajien palkka ei riitä elämiseen kalliissa maassa ja monet opettajat vaihtavat alaa. Suomessa on mediassa ollut samaa virttä. Kai kaikkialla on herätty siihen, että lapsilla on yhä enemmän ongelmia ja ryhmät eivät ole yhtä homogeenisiä kuin ennen.

Islannissa opettajaksi opiskeleminen ei ole ollenkaan niin haluttua tai vaikeapääsyistä kuin Suomessa. Varsinaisia pääsykokeita ei ole, vaan yliopistoon haetaan ylioppilastodistuksella.

Suomen vahvuuksia ovat varmasti yleisesti edelleen hyvä opettajien taso ja tasokkaat oppikirjat. Toivottavasti kaikkea tätä ei hukata liiallisessa uudistusinnossa ja virkaintoiluissa kaikkien uusien opetussuunnitelmien kanssa. Omat lapset ovat ottaneet vuoden aikana suomen kielessä melkoisen harppauksen eteenpäin, lähinnä ihan vain perinteistä opetusta seuraamalla. Kuopuskin oli polleana tänään opastamassa islantilaista isäänsä suomen kielellä suomalaisen koulun tapoihin. Hassua olikin, että nyt hän jo osaa suomea niin paljon enemmän, että omien sanojensa mukaan islanti välillä ”unohtuu”.