Piiitkän radiohiljaisuuden jälkeen taas kuulumisia!

Elämänmuutos on ravistellut viime ajat perhettämme siihen malliin, että takki on tällä hetkellä aika tyhjä. Ehkä ympäristön mullistuminen aiheuttaa sen, että lasten kiukunpuuskat tuntuvat tulevan suurina kuin tulivuorenpurkaukset ja välillä sitä miettii, onko muutto toiseen maahan ollut sittenkin liian rankka juttu alakoululaisille. Samalla omat työkuvioni ovat menneet yllättäen melko lailla uusiksi, mikä vaatii ehkä tavanomaista enemmän venymistä, kun töitä tekee etänä toisesta maasta. Lisäksi puolison krooninen suolistosairaus ilmoittelee taas olemassaolostaan. Vaan se, mikä ei tapa, vahvistaa vai miten se meni?

Olen yrittänyt lohduttaa itseäni, että etukäteen on vaikeaa ennustaa, miten kukakin muuttoon suhtautuu. Lähtiessä reippain tyyppi saattaakin ajan saattoon oireilla eniten. Vanhempana on vain iskettävä leuka rintaan ja koetettava pitää pursi suunnassa kaikkien myrskyjen keskellä. ”Tämä on vain vaihe”, ajattelu nousee taas uuteen arvoon pikkulapsivaiheen jälkeen.

Jos siis suunnittelet muuttoa toiseen maahan perheen kanssa, kannattaa varautua kaikenlaisiin vaiheisiin. Näin jälkiviisaana suosittelisin, ettei hommaa muutosvuodelle hirveästi muita uusia muuttujia, jotka vaativat perheen energiaa. Mutta kaikkeen ei tunnetusti voi vaikuttaa, paitsi ehkä omaan mielenhallintaan.

Voi toki olla, että teini-ikä tekee meille tuloaan tai – jos ympärille katsoo – eivät nämä suomalaiset kanssaihmisetkään taida olla hilpeimmällä tuulella loka-marraskuussa – vai mitä?

Jokin aika sitten tarkkasilmäinen puoliso kysyi, että mikä näitä ihmisiä vaivaa. ”Lokakuu”, vastasin lakonisesti. Luulisi, että toinen pohjoismainen olisi tunnistanut kaamoskooman vaikutukset katukuvaan! Puoliso oli bongannut tyhjiä katuja tai masentuneen oloisia kanssakulkijoita. Mustat takit, mustat kadut, märkä maa. Vanha virsi siitä, miten aamulla kun lähtee töihin on pimeää ja illalla kun palaa töistä on pimeää. Tämä tietysti naurattaa mustan huumorin ystävää, kun se kertoo niin paljon suomalaisesta mielenmaisemasta. ”Odotahan vielä marraskuuta”, veistelin viikingille pari viikkoa sitten.

Puoliso ei nimittäin lopeta ihmettelemästä, miten kukaan nimeää kuukautta ”kuoleman kuuksi”, kuten olen marraskuun hänelle kääntänyt. No, olihan islantilaisillakin kaiken maailman Þórrit ja kukonkuut ennen siirtymistä kristinuskoon ja kansainvälisempään kuukausisyteemiin. Itse kerään tietysti goottipisteitä, koska vietän syntymäpäivääni marraskuussa.

Mutta asiaan eli perinteisiin kuukausikuulumisiin!

Muutama viikko sitten vietettiin Suomen kouluissa syyslomia, joten kolmannen (ja puolikkaan) kuumme muistot ovat paljolti syyslomakuulumisia. Vaikkei meillä ei lomat menneet ihan kuin Stromsössä, niin silti ehdimme paljon. Ja jälkikäteen: Aika kultaa itkupotkuraivarit!

Valokarnevaalit

Syysloman ensimmäisenä viikonloppuna lapset pääsivät serkkujen kanssa Linnanmäen Valokarnevaaleille. Valokarnevaalit ovat Linnanmäen kauden loppuhuipentuma, jolloin koko puisto on valaistu. Huvipuiston kujilla oli myös hohtaviin asuihin pukeutunut sambakarnevaalikulkue ja esiintyjiä, kuten puujaloilla korkeuksiin nouseva Lumikuningatar ja yksipyöräisellä ajeleva klassinen narri.

Lapset nauttivat viimeisistä mahdollisuuksista käydä laitteissa ennen kuin koko puisto suljettiin talveksi. Uskomatonta ajatella, että seuraavan kerran, kun Lintsille päästään, on vaihtovuotemme jo melkein ohi!

Muuten, miten on mahdollista, että glögiä sai Linnanmäeltä mutta ei vielä mistään muualta kaupungista?

Loma vankilassa

Pari päivää syyslomasta vierähti Turussa Kakolan vankilassa. Eli siis hotellissa. Hotelli on tehty entisen vankilan rakennukseen ja sinne on jätetty mainioita yksityiskohtia vankila-ajoilta, kuten kalterisängyt tai yleisten tilojen sisustuksessa näkyvät kettingit ja käsiraudat.

Turussa kun oltiin, tietysti pistäydyimme myös Turun linnassa. Erityisesti kuopuksen mielestä oli päräyttävää nähdä 800 vuotta vanha linna ja hän tutkikin innolla linnan käytäviä. Eipä taida Islannissa olla yhtä vanhaa pytinkiä, vaikka muuten muinainen kulttuuri onkin. Kuopus on myös innolla esitellyt kaikille Turun linnasta saamaansa kruunupäistä kynää.

Ajoimme myös tois-puol jokkee Förillä eli lautalla, joka liikennöi muutaman minuutin välein Aurajoen yli. Lisäksi ajoimme näköalahissillä eli Funikulaarilla.

Kerrankin kun oltiin koko perhe koolla, niin saatiin lapsille uudet talvikengät. Ja tähän on tultu, että tyttärellä on sama jalan numero kuin minulla!

Trooppisia tunnelmia

Kävimme ihmettelemässä trooppisia tunnelmia Turun kasvitieteellisessä puutarhassa. Lihansyöjäkasvit, papukaijat, jättimäiset lumpeet ja troppinen kosteus ja lämpö tuntuivat eksoottiselta ulkona laskeutuvan pimeyden vastapainona. Aina voi eskapistina kuvitella karanneensa sademetsään tai kaktusmetsään keskellä kaamosta.

Isoäiti hätiin

Koska Islannissa ei ole pitkiä syyslomia, meillä ei puolison kanssa ollut paria päivää pidempää lomaa. Siksi saimme onneksi hätiin Islannin isoäidin eli amman, joka matkusti lasten seuraksi loppuloman ajaksi. Amman kanssa lapset ehättivät muun muassa käymään tiedekeskus Heurekassa, jossa vierähti kokonainen päivä. Lisäksi amman kanssa käytiin uimassa ja elokuvissa. Parasta varmasti silti oli vain ihan oleminen ja pelailu pitkästä aikaa Islannin mummon kanssa.

Koulukuulumisia

Koulut sujuvat ihan hyvin molemmilla lapsilla, mutta aina lomien ja viikonloppujen jälkeen on melkoista vaikeutta käynnistyä (no, kelläpä ei). Kunnollisia kaverisuhteita ei kuitenkaan vieläkään ole ehtinyt täysin muodostua. Tähän vaikuttaa varmasti persoona: Siinä missä ekstrovertti haalii hyvän päivän tuttuja, introvertilla lapsella kestää kauemmin rakentaa sosiaalisia verkostoja. (Puhumattakaan etätöihin erakoituneista vanhemmista.)

Esikoinen on kommentoinut, että suomalaisessa koulussa asiat oppii jotenkin ”helpommin”, erityisesti matematiikan. Ehkä hän tällä viittaa tehokkaampiin opetusmetodeihin – mene ja tiedä! Edelleen vitosluokkalaisen läksyihin kuluu aikaa, mutta veikkaan, että suomen ymmärtäminen ja kirjoitustaito on ottanut suuria harppauksia tämän vuoden aikana, vaikka lapsi jo ennestään on puhunut sujuvasti. Kuopuskin on oppinut jälleen liudan uusia sanoja: Uusimpina leffa ja Jaffa, jotka aluksi menivät sekaisin, mutta nyt jo osuvat oikeaan!

Näin marraskuusssa katse alkaa harhailla jo jouluun ja meillä tänä vuonna joulua olisi tarkoitus viettää sukulaisten kanssa Islannissa. Se varmasti tarjoaa meille kaikille pienen lepotauon vaihtovuoteen, jossa aivot joutuvat pinnistelemään uuden kielen ja ympäristön kanssa!