Näin kuun vaihtuessa sitä herää tajuamaan, että olemme tosiaan asuneet jo kaksi kuukautta Suomessa! Välitilinpidon paikka!

Arki rullaa kouluineen ja töineen, mutta syyskuussa koimme myös huomattavasti aiempaa rankempaa kipuilua tämän elämänmuutoksen kanssa. Tuntuu, että nyt vasta konkreettisesti hahmottuu, että asumme Suomessa. Maantieteellinen siirtymä on jysähtänyt otsalohkoon. Ja täällä sitä pysytään vielä monta kuukautta! O-ou.

Välillä mietin – sibeliusryppy otsalla – tätä muuttotaivalta ensi kesään asti. Joulunvietto Islannissa alkaa näyttäytyä tarpeellisena välietappina. Vai onko se niin, että välivierailu tekee paluusta taas hankalampaa? Mene ja tiedä.

Tässäpä joka tapauksessa ajatuksia ja kokemuksia, mitä syyskuu toi tullessaan. Edellisen tilityksen Kuukausi takana paluumuuttajana voit lukea täältä.

Koulukuulumisia

Lapset ovat käyneet pian parisen kuukautta suomalaista peruskoulua.

Vaikka aina sanotaan, että lapset ne tottuu niin nopeasti, olen miettinyt, onko sekin aikuisten itselleen keksimä hokema. Vertailun vuoksi: ”Kyllä ne keski-ikäiset tottuu niin nopeasti, nehän on tässä kehittäneet resilienssiä koko korona-ajan.”

Lapset ovat kyllä tottuneet suomalaiseen kouluun urheammin kuin voisi kuvitella: Miten itse kokisit, jos pitäisi mennä uuteen työpaikkaan, jossa kaikki puhuvat vierasta kieltä ja pitäisi opetella uudet rutiinit? Itse olen tällaista elämää kokeillut Islannissa ja se on osittain innostavaa, mutta myös kuluttavaa, kun pitää olla aina valppaana ja pinnistää ymmärrystään. Siis varsinkin aluksi.

Ei siis ihme, että lapsia uuvuttaa!

Kuopus koki syyskuun puolivälissä aika rankkaa ikävää ja suomen kielen vaikeutta, mutta nyt – sormet ristiin- tuntuu, että se on kääntynyt voiton puolelle. Meillä on ollut myös lapsen kanssa hyviä keskusteluja, miksi tilanne tuntuu vaikealta. Kuopus on muuten vasta nyt alkanut hahmottaa, että hänen äitinsäkin on muuttanut aikuisena vieraaseen maahan!

Siinä missä kuopusta on yritetty tukea, esikoinen on loppukuusta alkanut valitella kielivaikeuksia ja tiettyä ulkopuolisuuden tunnetta. Ja senkin ymmärrän!

Vitosluokkalaisen kotiläksyjen parissa vierähtää usein tunti tai ylikin. Mietin vain, miten esimerkiksi sellaisissa perheissä, joiden kotikieli ei ole suomi, riittää paukkuja lapsen suomeksi opiskeluun? Lapsella on useista aineista kirjallisia läksyjä ja niistä huolehtiminen jää aika lailla kodin vastuulle.

Otetaanpa esimerkiksi kokeisiin harjoitteleminen: Vaikka lapsella on sujuva suomi, on suomeksi lukeminen vaivalloisempaa kuin ykköskielellä islanniksi asioiden hahmottaminen. Olenkin ottanut tavaksi lukea koealueen ääneen ja lapsi piirtää siitä muistiinpanoja. En tiedä, jatkaisinko (ja jaksaisinko) tällaista metodia, jos meillä olisi pidempi suunnitelma asua Suomessa?

Ja jos mietitte, oliko muutto vaikea 11-vuotiaalle, niin erityisesti hän toivoi muuttoa Suomeen! Toki kaverisuhteiden kannalta ikä voi olla herkkää aikaa muuttaa ja siksikin kuuntelimme lapsen toiveita tarkasti. Hän on kyllä pärjännyt todella hyvin ihan natiiviluokallaan, mutta yritt¨aminen on selvästi käynyt syyskuussa voimille.

Loppuvuodelle meillä on toiveena, että molemmille lapsille löytyisi vielä sellaisia kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ihan koulun ulkopuolellakin.

Kielitaidon kehittyminen

Kuopuksen aloittaessa iltapäiväkerhossa, ulkomaalaistaustainen hoitaja sanoi luottavaisesti, että odota pari kuukautta, niin lapsi alkaa puhua suomea. Ja katso, näin tapahtui!

Jos pitäisi mainita kuukauden paras hetki, se on ehdottomasti tämä:

Aurinkoinen syysiltapäivä. Haen lapsen iltap¨¨aiväkerhosta. Hän huutaa jo kaukaa ”äitiii!” (eikä mamma) ja puhua pulputtaa suomeksi koko kävelymatkan kotiin. Pitkiä, polveilevia lauseita, välillä oikeita sanoja hakien. Ja tämä yhä useampana ja useampana iltapäivänä. Heittämällä päivän lempikohtani! (Illalla kieli vielä helposti muuttuu kotona islanniksi.)

Uusia harrastuksia

Vaikka elokuussa mietin, kannattaako meidän sirkukseen lisätä harrastuksia, päädyimme ilmoittamaan esikoisen tiedekerhoon ja animaatiokurssille. Molemmat ovat olleet onneksi hyviä valintoja!

Toisaalta meillä vanhemmilla ei ole elämänmuutoksen jälkeen mitään harrastuksia. (Paitsi tämä blogi! ) Tämä johtuu myös jo aiemmin mainitsemastani aikaerosta. Kun työskentelemme Islannin kellon mukaan, on Suomessa jo myöhäisilta, kun työt loppuvat. Välillä olen miettinyt, että näin pitkiä olisivat päivät varmaan amerikkalaisessa työkulttuurissa. No thanks.

Ruotsinlaiva & Bom Func Mc

Syyskuussa lapset ja minä päräytimme Ruotsiin. Siis ihan klassisesti risteilylle. En tiedä miksi, mutta jostain syystä Ruotsin risteily kuuluu mielestäni ydinkokemuksiin, jos haluaa ymmärtää suomalaisuutta. Tai sitten vain halusin pakkosiirtää jälkipolville omat lapsuuskokemukseni? Tästä ehkä lisää analyysiä myöhemmin.

Koska viikinki ei päässyt töiden takia mukaan risteilemään, hän käytti kuitenkin vapaahetkensä saunomalla, suppailemalla ja syömällä Helsingissä. Eli win-win.

Kävimme tässä yhtenä syysviikonloppuna myös hohtokeilaamassa – konsepti, jota en ollut koskaan aiemmin kokeillut. Käynti oli muutenkin kulttuurisen ymmärryksen takia tärkeä: Hohtokeilailun taustavideoina heijastettiin ysärimusaa ja viikingille selvisi ensi kertaa, että Bom Func Mc on suomalainen bändi. Minun piti tämä ihan Wikipediasta todistaa. Oli kuulemma aikanaan kova juttu Islannissa!

Taidetta, taidetta!

Ehätin syyskuussa Taidehallin suomalaisen valokuvan näyttelyyn ja perheenä karautimme viimeisenä mahdollisena päivänä myös Vallisaaren Helsinki Biennaaliin. Totta kai siinä oli sekoilua laivalle ehtimisen kanssa, mutta kun saareen pääsimme, siellä oli melkein helle! Kuopusta viehättivät erityisesti planeettamaiset pallot merenrannassa. Mielestäni kiinnostava oli myös metsään tehty äänitaideteos. Lisää taidetta toivottavasti loppuvuonna!

Tule jo, talviaika!

Oi ihana lokakuu, voitko tuoda meille tuon armollisen lisätunnin iltoihimme? Islannissahan ei ole talviaikaa, joten lokakuun lopussa aikaeromme kapenee kahteen tuntiin.

Ja vaikka tässä on koettelemusten kitkerää kuravettä hörpätty syyskuussa, niin katse on jo tukevasti kaamosta kohti! Paljonhan tässä on ehditty hyviäkin juttuja kokemaan ja pää edellä syöksytään kolmatta Suomi-kuunkiertoa kohti!