Tämänpäiväinen auringonpaiste sai Suomettaren muistelemaan parin viikon takaista kesäretkeä puolison kanssa. Kuten tavallista, silläkään kerralla ei kommelluksilta vältytty, kun tämä pohjoismainen duo seikkailee.

Viime viikon märkyys sen sijaan yllätti islantilaisen paluumuuttajan bermudat kintussa. Kai sitä Suomi-nostalgiassa muisteli, että Suomen syksyhän on jonnekin lokakuulle vielä verrattain välimerellistä aikaa! Sellaista kuin tänään. Vaan perhana! Ennusteiden perusteella niin se taitaa haipua kesä Pohjolan täälläkin. Pian voi enää pillahtaa itkuun kuin ulkosuomalainen kuullessaan Paula Koivuniemen Vain elämää -version ”Lapin kesästä”.

Olen muuten istunut jo toista viikkoa purkitettuna työhuoneeseen. Oliko sittenkään hyvä idea neuvotella itsensä etätöihin toiseen maahan koronavuoden päälle? Myöhäistä perua! Toisaalta viime viikolla ei olisi oikein voinut seikkaillakaan, sillä syksy on tehnyt tuloaan iltapäivälehtien sanoin: ”Nyt tulee märkää – taivaalta losahtaa jopa puolen kuun vedet!”

Vaan asiaan! Pari viikkoa sitten oli kesää jäljellä ja löysin minäkin ystävän: Lasten ollessa koulussa, meille avautui puolison kanssa mahdollisuus ottaa ”omaa aikaa”. Itse ehdotin kivaa kesäretkeä isolle kirkolle Helsinkiin (ks. mahdollisuuksien tuntu) ja viikinki retkeä saunaan. Kuinkas sitten kävikään…

Skuutit ja sukupolvikysymys

Viimeisen parin vuoden aikana kaupunkikuvaan – niin Suomessa kuin Reykjavikissa – ovat ilmestyneet skuutit. Vai pitäisikö niitä kutsua scooteiksi? Sähköpotkulauta? Scootah? Keski-ikäinen ei tiedä. Nämä jalankulkijoita niittävät tappokoneet hirvittävät, mutta puoliso suorastaan rakastaa niitä. Hänen mielestään ne ovat kätevä tapa hurauttaa paikasta toiseen. Ehkä tämä liittyy insinöörien ajatteluun (itseajavat autot, ruuat dronella kotiin) tai sitten siihen faktaan, että hän on pari vuotta nuorempi. Sukupolvikokemus!

Olen suostunut pari kertaa skuuttaamaan: Kerran jäistä Laugaveguria (Reykjavikin keskuskatua) glögin toivossa ja tänä kesänä Helsingissä, kun uhkaavasti myöhästyimme hakemasta omia lapsia heti ensimmäisen koulupäivän jälkeen.

Itseni kaltaisille fossiileille tiedoksi, että skuutit avataan puhelimeen ladatun sovelluksen avulla ja sitten mittari raksuttaa ajoajan mukaan. Itsehän lähinnä talutan sadan kilon pyöränmöhkälettä. Pelkään liikaa ajavani ihmisiä tai seinää päin, joten suostun skuuttaamaan vain tien olessa avoin muulta liikenteeltä.

Kohti Kuusijärveä

Koska ajattelin olla kerrankin reilu ja tasa-arvoinen tänne muuttaneelle mamulle, annoin hänen päättää, mitä muutaman tunnin vapaallamme tekisimme. ”Päätä sinä vain, kaikki käy!”

Vapaasta valinnasta sokaistunut puoliso ehdotti, että ajaisimme skuuteilla kohti Vantaan Kuusijärveä, jossa voisi myös – ylläri!- saunoa. Niille moukille, jotka eivät tiedä, Kuusijärvi on koko perheen ulkoilualue, johon kuuluu uimaranta, luontoreittejä, tavallinen sauna ynnä savusauna sekä kahvila, josta voi ostaa lounasta. Niputtaisin sarjaan kiva kesäkohde ja talvella mainio esim. avantouintihulluudesta kärsiville. Karttasovelluksen mukaan matkassa olisi vain muutama tien ylitys, jossa voisi heittää henkensä.

”Ehditäänhän me varmasti siihen vanhempainkeskusteluun koululle?”
”Todellakin. Meillä on reilusti aikaa. Tän sovelluksen mukaan tää kestää reilut kolkyt minuuttia ajaa sinne.”
”Ok. No pakkaan sitten pyyhkeet mukaan.”

Koska reitillä oli autioita tieosuuksia, uskalsin välillä jopa pistää kaasun (sähkön?) pohjaan ja skuutata menemään. Scootaah!

Tukevasti katvealueella

Kun ryhdyimme parkkeeraamaan skuutteja Kuusijärven, noh, kuusikkoon, sovellus hälyytti punaista. Olet pysäköintialueen ulkopuolella! Toiveikkaana siirtelimme pyöriä muutamia metrejä sinne tänne. Kävi sitten ilmi, että olimme jo lähtiessämme ajaneet kilometrikaupalla sallitun ajoalueen ulkopuolelle. Järkevämpi retkeilijä olisi tarkistanut tämän etukäteen, mutta itse ajattelin pyörän kyllä huutavan, jos sitä yrittää varastaa vaikka Tallinnan lautalle. Noh, asiakaspalveluun soitetun Apuuva-puhelun jälkeen pistimme pyörät tauolle ja ryntäsimme ryystämään pikaiset sumpit ja lounaan, ennen kurvaamista kotimatkalle. Sauna jäisi sillä kertaa väliin pyörän raksuttaessa tauon ajan!

Skuutit sammuu

Niin jäin kaunis Kuusijärvi taakse, kun kurvasimme taas kohti pyörien tunnistamaa kotilaidunta. Vaan matkaa ehdittiin taittaa noin kymmenen minuuttia, kun puolison pyörä heitti henkensä.

”Tästä taisi loppua akku.”
”Eikä!”
”Ei se käynnisty enää.”
”No miten sitä ei oo ladattu tarpeeksi?”
”Ei sitä tänne korpeenkaan voi jättää.”
”No voi helvata.”

Siinä kymmenen minuuttia tilannetta pähkäiltyä taas soitettiin Apuuva-soittoa asiakaspalveluun. Sen jälkeen jatkoimme matkaa yhdellä pyörällä. Siis esimerkillisesti kaksi aikuista ilman kypärää. Siitä noin viiden minuutin päästä:

”Tästäkin loppu akku.”
”Ei voi olla.” (potkii) ”Ei tääkään liiku mihinkään.”
”Hehe.”
”No kiva, ei ehditä mitenkään sinne vanhempainkeskusteluun. Hyvä ensivaikutelma.”
(Hiljaisuus)
”Soita sinne.”
”Koululle?”
”Eikun sinne asiakaspalveluun.”
”Taas?”

Kolmannen Apuuva-puhelun jälkeen jäimme sitten tien poskeen ja pyörät luvattiin huoltotiimin toimesta tulla noutamaan. Tiedoksi kanssapyöräilijöille: Skuutit sammuvat tietyn ajan sisällä, kun ne on viety toiminta-alueen ulkopuolelle!

Suomalaista maalaismaisemaa olisi ehkä ollut mukava ihailla, jos ei niskassa olisi painanut tuo vanhempainvartin – hyvin ehtii! – aikapaine. Siinä sitten loikimme jäniksen selässä peltojen poikki ehtiäksemme koululle. Osoittaakseemme lujaa luottamusta skuutteihin, löysimme sellaisen matkan varrelta ja jatkoimme sillä ajoa loppumatkan (nyt jo toiminta-alueella.) Ja me ehdimme! Hikisinä, mutta ehdimme! Sanokaa, että olemme hyvät vanhemmat.

Karen herää

Seuraavana päivänä sisäinen Karenini* heräsi ja kirjoitin asiakaspalvelupostia. En siis koskaan uskalla valittaa mihinkään mistään, mutta tällä kertaa paluumuuttajan uhmalla uskalsin ja saimme tosi hyvää palvelua ja vielä hyvityksiä omista sekoilustamme. Suoma suosittelee sähköpyöriä!

*Kareniksi kutsutaan Yhdysvalloissa useimmiten valkoihoista, n. 30-60-vuotiasta naista, joka vähittäismyymälöissä, ravitsemus- ja/tai majoitusliikkeissä (tai ylipäätään missä vain) loukkaantuu verisesti jos kokee (etu)oikeuksiaan loukatun. Lähde.

Aika kultaa muistot

Tällaisia sekoiluja on aina hauska muistella jälkikäteen. Siippa minulle totesikin, että juuri edellisenä päivänä ystäväpariskuntamme oli todennut, miten ”teille aina tapahtuu”. Tällä viitattiin todennäköisesti muinaisiin retkiin, kun matkustimme Pärnäisten sijasta Paraisiin ja ajoimme saaristolautalla ohi kohteemme ja yövyimme väärällä saarella. Tai sitä, miten puoliso hävitti lentokentällä passinsa ja sai väliäikaisen passin, jonka myös kadotti. Emme tunnusta mitään!

Edellisiä juttuja kuopuksen koti-ikävästä ja raatimme TOP 3 -Suomijutuista pääset lukemaan linkeistä! Hauska olisi kuulla, oletteko itse skuuttailleet ja millä menestyksellä?