Alkusyksyn jännitt¨ävin päivä monelle lapselle ja vanhemmalle: Oma lapsi aloittaa koulutien.

Meillä koulun alku jännittää erityisestä syystä. Lapset menevät ensimmäistä kertaa elämässään suomalaiseen peruskouluun. Tähän asti opintie on taittunut islannin kielellä. Miten kouluvuosi sujuu, kun ympäröivä kieli vaihtuu? Mitä tapahtuu, kun suomea ei puhu vain äiti, vaan jokainen uusi kaveri ja opettaja? Miten lapset kokevat uudet rutiinit, erilaiset kouluaineet ja opetuksen? Tätä ihmiskoetta pääsen seuraamaan aitiopaikalta.

Juuri Suomeen muuttaneena koulun aloitus on aiheuttanut eniten jännitystä – ilmeisesti lähinnä itselleni! Lapsien suhtautuminen on ollut luontevaa ja toivottavasti säilyy sellaisena. Pääsimme onneksi jo elokuun alussa tutustumaan suomalaiseen koulurakennukseen, rehtoriin ja kurkistamaan koululuokkiin. Hienot olivat lasten mielestä kiipeilyseiniä myöten!

Lapset tuplaavat luokat

Islannissa koulupolku alkaa vuoden aikaisemmin kuin Suomessa: Sinä vuonna, kun lapsi täyttää kuusi. Syksyn alkaessa siis jopa viisivuotiaat(!) lapset taivaltavat valtavilta tuntuvat reput selässään kouluun. Kohta seitsemänvuotias kuopuksemme on siis jo koulumaailman kovaksikeitetty konkari: Hänhän on jo käynyt ekaluokan Islannissa. Silti Suomessa hän aloittaa koulun uudelleen oman ikäryhmän kanssa. Siinä missä suomen kielen taito on vajavainen, hän toivottavasti hyötyy Islannissa opituista luku- ja laskutaidosta. Ekaluokkalaiselle räätälöity tavoite onkin tänä vuonna oppia suomen kieli.

Myös esikoinen ”tuplaa” saman luokan eli vitosluokan, minkä hän on jo Islannissa suorittanut. Vuoden päästä tarkoitus on siirtyä Islannissa ikätovereiden tapaan seiskalle. Lasten hypyt seuraavalle luokka-asteelle hieman huimaavat. Aiheutanko lapsille aukkoja tietämykseen? Ovatko toistuvat siirtymät liian raskaita? Toisaalta pakkaan heille elämän eväsreppuun kokemusta (Mikä inhokki-sanonta!), josta he toivottavasti tulevissa muutoksissa hyötyvät. Lapset eivät ole toistaiseksi luokkatasoaan ihmetelleet. Jos ei muuta, voi ainakin aikuisena ”En ole koskaan” -pelissä väittää, ettei ole koskaan käynyt toka- tai kutosluokkaa. Muita järisyttäviä hyötyjä vaihtovuodesta tulen raportoimaan vuoden aikana!

Maahanmuuttajana PISA-koulussa

Osa lasten koulukavereiden vanhemmista Islannissa oli kuullut suomalaisten koulujen korkeasta tasosta ja hyvistä PISA-tuloksista. Tietysti otin vastaan kaiken suitsutuksen. Itsekin uskon edelleen suomalaisen koulun korkeaan tasoon ja tunnustettakoon, että halusin hitusen koulushoppailla lapsille suomalaisen kouluvuoden.

Samalla uutiset PISA-tulosten romahtamisesta ja opettajien kuormittumisesta jatkuvien koulu-uudistusten ja erilaisten ongelmaoppilaiden kanssa mietityttävät. Ovathan omat lapseni nyt maahanmuuttajia, vaikka heillä suomi onkin kulkenut ”kakkoskielenä”. Itse kouluissa työskennelleenä olen seurannut läheltä, kuinka monen maahanmuuttajalapsen vajavainen kielitaito saattaa heijastua keskittymiseen ja ymmärtämiseen.

Lyhyen kokemuksen perusteella suomalainen koulu vakuuttaa: Kuopukselle on räätälöity oma suunnitelma suomen oppimiseen. Opettajat ovat kiinnostuneita tapaamaan ja kuulemaan lasten taustasta Islannissa. Sähköposteja on vaihdettu puolin ja toisin.

Lapset tuntuvat olevan Suomessa turvallisissa ja osaavissa käsissä. Tämä varmasti johtuu siitäkin, että omalla äidinkielellä ”omassa” maassa asioidessa tuntee muutenkin olevansa ”turvassa” ja vähemmän väärinymmärretty. Puolison mielestä suomalainen koulu tuntuu ehkä epäselvemmältä, koska viestintä tapahtuu suomeksi Wilmassa ja esimerkiksi koulu alkaa eri-ikäisillä oppilailla eri aikaan. (Islannissa kaikki koulupäivät alkavat samaan aikaan ja ovat samanmittaisia). Vanhempana tietysti seuraa hieman huolissaan, miten kaverisuhteet lähtevät syntymään vuoden aikana.

Lasten kommentit koulupäivistä

”NOO miten meni eka koulupäivä?”

Yli-innokkaiden vanhempien tapaan tietysti kärkyimme esikoisen kintereillä heti tämän koulusta palatessa.

”Kerron kohta” ja ”kivasti” vastaukset tietysti ovat tavallista satoa 11-vuotiaiden suusta, mutta vanhempana sitä yrittää nyhtää raporttia jokaisesta minuutista ja availee reppua todistusaineiston toivossa. Esikoinen pitäytyi niukoissa kommenteissa, mutta lähti joka aamu mielellään uuteen kouluun. Ekojen kolmen päivän saldona tuli kommentti, että koulu tuntuu jopa ”hauskemmalta kuin Islannissa”.

Kuopuksen arvion perusteella koulu on hauskaa, vaikka hän hieman jännittää suomen puhumista. Kuopus varmisti, jos ope vaikka salaa osaakin islantia! (What is your superpower?) Opella oli ollut kuulemma joka päivä TOSI tärkeitä kysymyksiä ja kouluruoka oli TOSI hyvää, vaikkei siitä kuulemma ottanut selvää, mitä se oli. (Esikoisen mukaan kanarisottoa).

Ensimmäisten päivien saldona siis kaikki vaikuttaa menevän paremmin kuin panikoin. Toki olemme varautuneet siihen, että takapakkeja tulee ja kielen vaihtumisesta seuraava väsymys voi todennäköisesti näkyä seuraavien kuukausien aikana. Ulkosuomalaisena tiedän, että aikuinenkin uupuu kommunikoimaan jatkuvasti heikommalla kielellä.

Vaikka usein puhutaan, että suuret muutot pitäisi tehdä ennen lasten kouluikää, toivon, ett¨a vaihtovuotemme osoittaa, että muutoksia voi tehdä perheenä vielä lasten ollessa koululaisiakin. Onko oma perheenne muuttanut maata tai suunnitteletteko irtiottoa uuteen maahan? Sujuuko muutto koululaisen kanssa tai mietityttääkö mahdollinen muutto eri-ikästen lasten kannalta? Näihin laavanpolttaviin kysymyksiin palataan varmasti vaihto-oppilasvuoden aikana!